KIRJOITUKSIA
Tältä sivulta löytyy kolumnejani sekä joitakin linkkejä lehtileikkeisiin ja muutamaan niistä kymmenistä vastaamistani vaalikoneista.
ILMASTOSTONMUUTOKSESTA JA ENERGIASTA
KOLUMNEJA
LAINAUKSIA LEHDISTÄ
EurActiv 13.12.2010 Cancunin ilmastokokouksesta
http://www.euractiv.com/en/climate-environment/modest-steps-cancun-keep-un-climate-process-alive-news-500551
Mother Jones 6.12.2010 Cancunin ilmastokokouksesta
http://motherjones.com/blue-marble/2010/12/im-not-sure-we-will-actually-get-it
European Voice 29.7.2010 Kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista
http://www.europeanvoice.com/article/imported/us-delay-overshadows-climate-change-talks/68625.aspx
EurActiv 13.10.2009 Bangkokin ilmastokokouksesta
http://www.euractiv.com/en/climate-change/comprehensive-climate-deal-reach/article-186301
VAALIKONEITA
Ulkopoliittinen vaalikone http://www.vaalikone2011.fi/ehdokas/Aarnio/Ulriikka/
Kauppalehden vaalikone http://player.zef.fi/kauppalehti/ajax/
comparison.php?nid=4492&s=f1a8srooo68e6gofro7jra4343
10 ASIAA ILMASTONMUUTOKSESTA JA ENERGIASTA
1. Ilmastonmuutos on suurin uhka ihmiskunnan tulevaisuudelle
Ilmastonmuutoksen nopea pysäyttäminen on kaikkein suurin haasteemme. Mitä uudempia tiedemaailman tutkimustulokset ovat, sitä huolestuttavampia ne ovat.
Jos maailman maat vähentävät päästöjä lupaamansa mukaan, lämpenee maapallomme vuosisadan loppuun mennessä noin neljä astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. YK:ssa maailman maat ovat myös sitoutuneet rajoittamaan lämpenemisen kahteen asteeseen. Jotta se olisi mahdollista päästöjä pitää vähentää nykyisestä melkein kolmannes vuoteen 2020 mennessä.
2. Huolestuttavat raportit luonnonilmiöistä
Ilmastomuutoksen aiheuttamat luonnonilmiöt lisääntyvät ja voimistuvat pelottavaa vauhtia. Siperian ikiroudassa olleet suot sulavat, merenpinta nousee, vuoristojokien ja purojen vedet loppuvat, Grönlannin ja Etelämantereen jääpeite sulaa. Lämpöä heijastavat alueet kutistuvat ja helleaallot, kuivuus, tulvat, metsäpalot ja hirmumyrskyt lisääntyvät.
3. EU:n ilmastopolitiikka on riittämätöntä
EU hyväksyi vuonna 2008 ilmasto- ja energialakipaketin, jonka mukaan EU vähentää kasvihuonepäästöjään 20% vuoden 1990 tasosta. Se ei kuitenkaan riitä.
Teollisuusmaissa kasvihuonepäästöt ovat henkeä kohden maailman korkeimpia, ja meillä on myös historiallinen vastuu päästöistä 200 vuoden ajalta. Pelkästään teollisuusmaiden vähennykset eivät enää riitä, ja siksi kaikkien kynnelle kyenevien on osallistuttava talkoisiin. Teollisuusmaat ovat YK:ssa sitoutuneet rahoittamaan kehitysmaita ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin, että teollisuusmaat ryhmänä sitoutuvat nykyistä huomattavasti tiukempiin päästörajoituksiin.
4. Nykyinen energiapolitiikkamme tulee ratkaisemaan sen kuinka meille tulevaisuudessa käy
Ilmastonmuutos ja fossiilisten polttoaineiden ehtyminen siirtävät koko energiantuotantomme puhtaisiin, uusiutuviin vaihtoehtoihin. Energiansäästön ja energiatehokkuuden avulla voimme siirtyä täysin saastuttamattomiin ja omavaraisiin energiavaihtoehtoihin hyvinkin nopeasti.
5. Poliitikkojen tehtävänä on luoda puitteet kestävälle yhteiskunnalle
Kaiken, mitä teemme, tulisi olla ilmastokestävää. Maapallon kantokyky ei kestä nykyisiä kulutustottumuksia. Poliitikkojen on luotava aikailematta puitteet, joissa elinkenoelämä ja kansalaiset voivat toimia kestävästi. Tulevaisuuden kilpailukykyinen yhteiskunta on sellainen, joka toimii täysin ympäristöä vahingoittamatta.
6. Ilmastonmuutos tulee sitä kalliimmaksi mitä kauemmin viivytellään
Ilmastonmuutoksen taloudelliset vaikutukset ovat hyvin tiedossa. Iso-Britannian hallituksen neuvonantaja, entinen Maailman pankin pääekonomisti, Sir Nicholas Stern julkaisi arviointiraporttinsa ilmastonmuutoksen taloudellisista vaikutuksista vuonna 2006. Raportin mukaan ilmastonmuutoksen pysäyttäminen nyt maksaisi noin prosentin kansantuotteestamme, mutta viivyttely aiheuttaa sen, että ilmastonmuutoksen hinta nousee jopa 20 prosenttiin vuotuisesta kansantuotteestamme.
7. Liikennejärjestelmät on uudistettava
Liikenne on kaikkein nopeimmin kasvava kasvihuonekaasujen aiheuttaja ja suurimpia syyllisiä tähän ovat lisääntyvä henkilöautoilu ja lentomatkustus. Liikenteen päästöjä pitää vähentää tehostamalla tekniikkaa ja käyttötapoja, siirtää kuljetuksen painopiste ilmastoystävällisiin kuljetusmuotoihin, kuten rautateille, sisävesi- ja rannikkoliikenteeseen sekä pyöräilyyn.
Raideliikennettä pitää tukea ja tieliikenteen hiilidioksidipäästöille on saatava sitova EU:n laajuinen katto. Kevyen- ja joukkoliikenteen osuutta liikkumisessa on lisättävä kaikin mahdollisin keinoin.
8. Ydinvoima ei ole ratkaisu ilmastonmuutokseen
Jos fossiiliset polttoaineet korvattaisiin ydinvoimalla, tarkoittaisi se keskimäärin 70 uuden ydinvoimalan rakentamista vuosittain ja uraanivaroja riittäisi kolmeksi-neljäksi vuodeksi.
Suurin osa uusista ydinvoimaloista pitäisi rakentaa kasvaviin talouksiin eli kehitysmaihin. Ydinvoimateknologian leviäminen tarkoittaa samalla ydinaseteknologioiden leviämistä.
Fuusioreaktorit tulevat optimististen arvioiden mukaan tuottamaan markkinoille energiaa aikaisintaan 2080, ja se on aivan liian myöhään ilmastoa ajatellen.
9. Ydinvoima on ihan liian kallista
Olkiluodon uudesta reaktorista maksettu hinta oli kolme miljardia euroa. Uuden reaktorin rakentajan Arevan Olkiluodosta aiheutuneet tappiot olivat vuoden 2011 alussa jo yhteensä 2,6 miljardia euroa.
Nyt kun Olkiluodon kolmatta reaktoria on rakennettu reilut viisi vuotta, on projektin arvioitu valmistuvan melkein viisi vuotta arvioitua myöhemmin, eli vuoden 2013 loppupuolella. Vaikka rakentaja kantaakin taakan itse rakennustyömaan nousseista kuluista, myöhästyminen aiheuttaa suomalaisille nyt jo päästökauppaoikeuksien kautta suuremman laskun kuin mitä Kioto-tavoitteemme saavuttaminen uusiutuvien avulla laskettiin maksavan ydinvoimapäätöstä tehtäessä.
Samaan aikaan uusiutuvista energiamuodoista on tullut nopeimmin kasvava energia-ala ja puhtaiden teknologioiden hinta laskenut huomattavasti. Ydinvoima ei ole enää kilpailukykyistä. Siihen panostaminen auttamatta hidastaa puhtaiden tulevaisuuden energiamuotojen markkinoille pääsyä ja tekee samalla suurta hallaa Suomen tulevaisuuden kilpailukyvylle.
Uudelle ydinenergialle ei ole käyttöä Suomessa. Vientiin rakennetusta ydinvoimasta Suomeen jäävät ainostaan riskit ja jätteet.
10. Ydinvoima on vaarallista
Ydinvoimalla ei ole tapaturmavakuutusta. Mahdollisen ydinonnettomuuden tuhot ovat niin valtaisat, etteivät vakuutusyhtiöt vakuuta ydinvoimaloita onnettomuuksien varalta. Tuhot jäävät aina yhteiskunnan ja veronmaksajien maksettaviksi.
Tshernobylin ydinvoimalan neljännen reaktorin räjähtämisestä tulee syksyllä 2011 kuluneeksi 25 vuotta. Tshernobylin tuhon seuraukset ovat silti yhä vielä täällä. Maailman terveysjärjestö (WHO) on arvioinut, että onnettomuuden radioaktiivinen laskeuma oli kokonaisuudessaan 200 kertaa voimakkaampi kuin Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotettujen atomipommien laskeumat yhteensä. Yli 350 000 ihmistä evakuoitiin erityisen saastuneilta alueilta ja seitsemälle miljoonalle ihmiselle on myönnetty erityisavustuksia korvauksena onnettomuuden aiheuttamista vahingoista.
Pelkästään Ukrainalle onnettomuuden arvioidaan aiheuttavan vuoteen 2015 mennessä yli 165 miljardin euron taloudelliset vahingot. Valko-Venäjällä, Ukrainassa ja Venäjällä oli todettu vuoteen 2005 mennessä noin 4 000 kilpirauhassyöpätapausta niiden ihmisten joukossa, jotka olivat onnettomuuden aikaan alle 18-vuotiaita. Tshernobylin onnettomuudesta aiheutuvien syöpäkuolemien määräksi arvioidaan virallisten raporttien mukaan 9000, mutta monet tutkimukset arvioivat todellisen luvun olevan 30 000-60 000.
Jäteongelmaa ei ole ratkaistu. Ydinvoimalayksiköt ovat liian suuria ja haavoittuvia. Ydinvoima kulkee käsi kädessä ydinaseiden kanssa.
JOS EU:TA EI OLISI (VIHREÄ LANKA, MAALISKUU 2011)
Jos EU:ta ei olisi, ennen lomamatkaa Italiaan pitäisi tarkistaa, että passi on voimassa. Pankkiin pitäisi ehtiä ennen sulkemisaikaa vaihtamaan markat liiroiksi. Hankkia matkavakuutus, jos tulisi tarvetta lääkärille. Käännättää ajokortti italiaksi. Vaikka lopulta se Fiatin vuokraus ei kuitenkaan onnistuisi, koska Italissa selviää, että käännöksessä pitäää olla kolme leimaa, ja Suomessa niitä lyötiin vain kaksi. Pankkikortti ei tietenkään toimisi.
Ilman EU:ta opiskelu ulkomailla olisi hankalampaa, eikä siinä olisi edes paljon järkeä, koska ulkomailla suoritettuja kursseja ei tarvitsisi hyväksyä Suomessa. Eikä Suomessa saatu ammatillinen tutkinto pätisi muualla.
Ilman EU:ta puolet Itä-Euroopan maista voisi vajota takaisin diktatuurin tai kommunismin kouriin. Belgia olisi varmaankin sisällissodassa. Portugalista ja Irlannista lähdettäisiin siirtolaisiksi paremman taloudellisen tulevaisuuden toivossa.
Ilman EU:ta monet arkiset käytännön asiat aiheuttaisivat huomattavasti enemmän päänvaivaa. Ja väitän vielä, että meillä on myös paremmat mahdollisuudet vaikuttaa omiin asioihimme olemalla EU:n jäseniä.
Jos suomalaiset eivät olisi pöydän ääressä EU:n päätöksiä tehtäessä, minkälaisia mahdollisuuksia meillä olisi vaikuttaa kaupan sääntöihin, ihmisoikeuksiin, geenimuunteluun ruokatarvikkeissa, kemianteollisuuden rajoituksiin, ruoan lisäaineisiin, kuluttajanoikeuksiin tai ympäristöpolitiikkaan? Maailmankauppaa hallitsevat WTO ja monikansalliset yritykset. Harvapa varmaan uskoo, että Suomi yksinään pystyisi pistämään hanttiin Monsanton ja Microsoftin kaltaisille jättiläisille. EU:n ulkopuolella olevassa Suomessa ei monikaan uskaltaisi puhua Venäjän ihmisoikeusongelmista, ja vaikka joku uskaltaisi, tuskin siitä muissa maissa kukaan piittaisi.
Koska talous, saasteet ja ylikulutuksen seuraukset ovat ylikansallista, pitää politiikankin olla.
Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja ihmiselle elintärkeiden ekosysteemien romahtaminen, happosateet ja Itämeren rehevöityminen ovat asioita, jotka eivät piittaa valtioiden rajoista. Ilman EU:ta Kioton ilmastosopimusta ei olisi koskaan tullut. EU on myös ainoa 500 miljoonan kerskakuluttajan talousblokki, joka voi halutessaan näyttää muulle maailmalle hyvinvoinnin olevan mahdollista yhden pallon rajoissa.
Ulriikka Aarnio
*Kirjoittaja on pirkanmaalainen varakansanedustaja ja ehdokas tulevissa eduskuntavaaleissa. Työkseen hän toimii kansalaisjärjestöjen EU:n ilmastopolitiikan ja YK:n ilmastoneuvottelujen asiantuntijana Brysselissä.
LOOKING AT A BUSY YEAR AHEAD (HOTSPOT 1/2011)
By Ulriikka Aarnio, CAN Europe Senior Policy Officer
Last year was not an easy year for anyone working on the international climate negotiations. Whatever one thinks of the outcome of Cancún there can be no doubt that we are in a much better place than we were one year ago. The Cancún Agreements have restored the hope of countries still wanting to work together towards a fair, ambitious and binding international climate agreement. However, despite having saved the multilateral process, outcomes from Cancún are mixed. Pledged actions and emission reductions fall far short of avoiding dangerous climate change. On the other hand the texts adopted in Cancun offer us promising ways to move forward toward achieving a global deal next December in Durban.
Current greenhouse gas (GHG) emission reduction pledges - including the EU’s scientifically insufficient 20% target - are profoundly inadequate to limit the worst impacts of climate change. It’s a positive step that the pledges made in and before Copenhagen have now been brought into the UN process, but negotiations on appropriate ambition levels must take off this year.
According to the Climate Action Tracker, an independent website that estimates the effectiveness of total GHG reduction promises, there is a huge gap between what has been pledged and what is necessary to allow for a chance of keeping global warming below 1.5°C and 2°C . Post Cancun, this “gigatonne gap” amounts to 8-12 billion tonnes of CO2eq per year by 2020. This is almost one third of global emissions.
Another positive development is that the Cancún Agreements include the maximum warming goal of 2°C, as well as an opening for consideration of 1.5°. The text also acknowledges that the overall level of ambition is too low to keep warming below the desired level. To help close the gap, the UN Framework Convention on Climate Change (UNFCCC) will now organise workshops on closing emission “loopholes” related to forestry and carbon offsets and on increasing the ambition level. This year countries also agreed to discuss the global emissions reduction goal for 2050 as well as the peak year when global emissions must start to decline. Work on these issues offers the possibility of bringing science and the moral imperative to prevent the worst impacts of human-induced climate change back to the heart of the international climate negotiations.
Another crucial but problematic political issue that is still left open is the future legal framework of an international agreement. Work mandates for both Ad Hoc Working Groups of the Kyoto Protocol (KP) and the Convention (LCA) were extended for another year. This year Parties will discuss legal options and how to avoid a gap between the first and second KP commitment periods. Some countries would be quite happy to see a flexible and non-binding “pledge and review“ model remain the only tool. However, it is clear that such an approach will not be adequate to address an environmental challenge of this magnitude.
To be able to move forward in Durban, the EU, which championed the KP in Cancún, and other Parties must commit to continuing with a second commitment period of the KP, when the first period expires in 2012. The legally binding agreement ultimately sought must include, in addition to transparent monitoring, reporting and verification (MRV), economy-wide emission caps, common accounting rules and effective international enforcement and compliance.
On climate finance, countries formalised the commitment to deliver US $100 billion for developing countries by 2020 and established the Green Climate Fund for channeling money (see articles on pages 6 and 7 for more details on Cancún outcomes on climate finance and adaptation). However, sources for climate finance have not been identified, making this a key priority for the EU in 2011. Potential instruments include, among others, a financial mechanism based on emissions from shipping and aviation, a financial transaction tax or revenues from the EU Emissions Trading System (ETS).
The Cancún Agreements nudged the world to move on climate change again. To get it right, the EU has quite a bit of work ahead in 2011, including the need to urgently update its inadequate pre-Copenhagen positions Perhaps it is worthwhile reminding ourselves once again of that the EU has always had the most impact in international climate negotiations when it has led from the front - by unilaterally adopting clear, ambitious positions, well in time.
EUROPE CAN MOVE THE UNFCCC NEGOTIATIONS FORWARD HOTSPOT 11/2010
The EU has had the most impact in international climate negotiations by being the first to unilaterally adopt clear, ambitious positions. The success of this approach has been demonstrated by EU-led initiatives such as the 2 degrees target to limit global temperature rise and putting forward the concept of fast start finance. The EU was also first to present the 100 billion figure for medium term climate finance for developing countries. Last year in Copenhagen the EU scored poorly with its conditional “we move if you move on targets” strategy. The negotiating positions agreed by EU Ministers in October simply restate the old positions from the run-up to Copenhagen. On the other hand, there appears to be widespread agreement from countries planning to attend the talks in Cancun that the meeting should be able to deliver decisions to enable action on adaptation, technology cooperation, forest protection and the governance of finance. The 2012 expiration of the first commitment period of the Kyoto Protocol is looming, so the Cancun meeting is not a minute too soon for the EU to help secure its continuation. The best way forward to get a mandate and timetable in Cancun for a comprehensive legally binding outcome in South-Africa appears to be for the EU to seek a joint understanding with the group of developing countries and the BASIC group (Brazil, South Africa, India and China). There must also be a joint understanding that the legally binding agreement must include economy-wide, top-down emission caps, common accounting rules, transparent monitoring, reporting and verification and effective international enforcement and compliance. Another vital ingredient needed for effective progress in Cancun is clarity on financing, where the EU has clearly helped progress discussions in the past. The EU plans to present its first annual report on fast start finance in Cancun. Their report must be fully transparent and should establish a common definition for “additionality”, i.e., whether or not climate finance pledges are really new and additional or just repackaged, previously committed money. Over the past year, politics have replaced science as the determining factor for industrialized countries’ emission reductions pledges. Now that all the false accusations that were used to try to discredit climate science over the past year have been proven wrong, it is the right time to bring science back to the UNFCCC by acknowledging the gigatonne gap and how inadequate the current pledges are for avoiding dangerous climate change. We must start a process for increasing emissions reduction pledges to the required level. The EU can play an important role in making reduction targets meet science by increasing its 20% target to 30%. The NGO community stands ready to help the EU fight for these crucial issues, which can bring about significant change in Cancun.
BIOPOLTTOAINEEN SUUREMPI JALANJÄLKI, VIHREÄ TAMPERE 10/2010
Tätä kirjoittaessani kantautui Helsingin kaupunginvaltuustosta pieni suuri uutinen, jonka vaikutukset yltävät aina Borneon orangeille asti. Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt Vihreiden aloitteen, jossa edellytetään, että kaupungin biopolttoainehankinnoissa suositaan jätteistä ja muista kuin trooppisista ruokakasveista valmistettuja polttoaineita.
Biopolttoaineiden ongelmista on puhuttu viime aikoina paljon, ja moni tietää, että biopolttoaineiden ilmastohyödyt ovat kyseenalaisia, oli biodiesel sitten tehty mistä raaka-aineesta tahansa. Palmuöljypohjaisen polttoaineen ilmastopäästot voivat kuitenkin olla pahimmillaan jopa moninkertaiset perinteiseen polttoaineeseen verrattuna.
Kun biopolttoainebuumi räjähti päälle muutama vuosi sitten, on palmuöljy vallannut vauhdilla alaa vanhan sademetsän kustannuksella. Näiden viljelmien vuoksi kaadettavan metsän katsotaan nykyään olevan suurin syy trooppisen metsäkatoon ja samalla orankien sukupuuttoon.
Balin ilmastokokouksen jälkeen kävin tutustumassa Borneon hakkuisiin ja palmuöljyviljelmiin, ja ennen muuta tietysti orankeihin, noihin mielestäni eläinkunnan liikuttavimpiin olentoihin. Palmuöljyviljelmäksi muutettu metsä on karua nähtävää. Sillä on enemmän yhteistä perunapellon kuin oikean metsän kanssa. Plantaaseilla ei ole mitään sijaa alkuperäiselle kasvustolle tai eläimistölle. Pahimmassa pulassa on oranki, joka tarvitsee selviytyäkseen laajan alueen vanhaa aarniometsää, jossa se voi siirtyä puusta toiseen liaanien ja oksien avulla. Viljelty metsä tai edes nuori metsä ei orankia auta, sillä se ei hyppää eikä osaa oikein laskeutua maahankaan kävelläkseen puusta toiseen.
Orankien kohtalo on isossa mittakaavassa käsittelyssä tänä syksynä myös täällä Brysselissa. Kun EU kolme vuotta sitten sorvi kokooon uusiutuvien direktiiviä, heräsi huoli siitä, että jos myös kaikki epäsuorat maankäyttöpäästöt laskettaisiin rehellisesti mukaan, biopolttoaineiden käytöstä seuraisi ilmastolle enemmän haittaa kuin hyötyä. Euroopan parlamentin Vihreiden vaatimuksesta komission pitää tämän vuoden loppuun mennessä ratkaista, miten nämäkin päästöt voidaan sisällyttää biopolttoaineiden laskelmiin. Kaikki riippumattomat tutkimukset kertovat samaa karua viestiään siitä, että juuri maankäytöstä aiheutuvat päästöt määrittävät täysin sen, onko biopolttoaineissa ylipäätään mitään järkeä.
Kansalaisjärjestöt ja toisaalla biopolttoaineteollisuus yrittävät vaikuttaa komissiossa kuumana käytävään kädenvääntöön siitä, mitä odetettu raportti tulee pitämään sisällään.
Ulriikka Aarnio
Kirjoittaja on pirkanmaalainen varakansanedustaja ja ehdokas tulevissa eduskuntavaaleissa. Tällä hetkellä hän toimii vihreänä vaikuttajana Brysselissä ja seuraa työkseen YK:n ilmastoneuvotteluja.
EUROPE NEEDS A TWO-PRONGED APPROACH FOR COPENHAGEN, HOTSPOT 12/2009
Brussels must both cut emissions by 40% by 2020 AND invest 35 bn in new public money for developing countries to halt dangerous climate change BY ULRIIKKA AARNIO, CAN-EUROPE SENIOR POLICY OFFICER
With under 50 days before Copenhagen, European leaders are doing their utmost to play down expectations about the December meeting. If they accomplish this, they will be able to label pretty much any result at all in Copenhagen a success. Meanwhile, at CAN-Europe we have been looking at recent scientific data, which means we have to ask for considerably more stringent terms to be built into any Copenhagen agreement. We have to do far more than was anticipated, urgently. What we absolutely need in Copenhagen is an agreement that will keep global warming well below the dangerous level of 2˚C. More ambitious reduction targets than anything currently on the table are required, and greenhouse gas concentrations must urgently be reduced to 350 ppm CO2e and not include natural sinks such as forests and agricultural land. It is essential that global emissions should peak at the latest by 2015.
The EU, along with all other developed countries, has the dual obligation of reducing its own emissions and supporting developing countries. These countries need help to make a radical move away from their current ‘business-as-usual’ rate of emissions growth and to adapt themselves to the adverse effects of climate change, which have already been created by developed nations like the EU. To achieve these obligations, the EU must first commit to reducing its own emissions by 40% below 1990 levels by 2020. Of that total, domestic emissions reductions must amount to well over 30%, with the balance being achieved by offsetting. Some NGOs consider even that goal to be inadequate. Several CAN-Europe member organisations, among others, insist that the 40% cut be achieved entirely domestically.
Second, the EU’s fair share of international climate financing for adaptation and mitigation measures in developing countries, which is based on its own historic emissions and its financial capacity, is around 35bn per year by 2020. This money must be in addition to existing payments for offsetting EU emissions and also be in addition to existing EU commitments to Official Development Assistance. To be successful, any agreement at Copenhagen must be a legally binding treaty with common accounting rules and compliance. A merely political agreement with vague targets might produce good headlines for politicians, but it won’t save our planet.
VIIKON VIISI (VIHREÄ LANKA, LOKAKUU 2009)
Satu Hassin avustajasta EU-lobbariksi siirtynyt Ulriikka Aarnio vastaa viiteen väitteeseen Kööpenhaminan ilmastokokouksesta
1. Koopenhaminan ilmastokokousta valmistellaan lukuisilla neuvottelukierroksilla. Oikeasti niistä ei ole mitään hyötyä. Kokoukseen on enää pari kuukautta, mutta samassa jamassa ollaan. Haagin ilmastokokouksessa vuonna 2000 oli viimeksi yhtä suuret odotukset ja pannukakku tuli.
UA: Kööpenhaminan tulos voi hyvinkin lässähtää odotuksista. Mutta syy ei ole siinä, että neuvotteluaika loppuu, vaan siinä että puuttuu tahto. Polittisilla päättäjillä ei ole käsitystä, etta maailman pitaisi olla sodassa ilmastonmuutosta vastaan, ja että heillä on myös vastuu epäonnistumisesta. Erityinen pelko on, etta heikko tulos viherpestään, ja maailma tuudittautuu uskomaan, etta ilmastonmuutos nyt hoidossa.
EU:lta odotetaan johtajuutta ja esimerkkia ilmastoneuvotteluissa. Mutta ei EU mitaan voi johtaa, kun se ei pääse yhteisymmärrykseen edes jäsenmaidensa kesken.
UA: YK:n neuvotteluissa EU on juuttunut viime aikoina esitelemään vanhoja kantojaan, eikä ole pystynyt tuomaan uusia rakentavia aloitteita pöytään. Lokakuun loppupuolella on kuitenkin liuta ministeritason EU-kokouksia joissa ilmastonmuutos on ensimmäisenä esityslistalla. Näiden kokousten jälkeen EU päässee toivottavasti parempaan vauhtiin neuvotteluissa. Sillä mitä ympäristöministerit ja EU:n huippukokous lokakuussa päättävät tulee olemaan valtava vaikutus Koopenhaminan sopimuksen ambitiotasoon.
3. Kansalaisjärjestöt meuhkaavat kehitysmaiden ilmastotalkoista ja niiden rahoituksesta. Niiltä unohtuu moni tarkeampi asia, kuten Kiinan ja Intian osuus päästöistä.
UA: Ei unohdu. Kiina ja erityisesti Intia kuuluvat kansalaisjärjestöjen määritelman mukaan kehitysmaihin. Vaikka edistyneempien kehitysmaiden päästöt ovat kasvamassa vauhdilla, ovat näiden maiden päästöt henkea kohti silti vielä kaukana EU:n ja muiden teollisuusmaiden keskipäästöistä. Teollisuusmaiden rahoitusvastuu johtuu myos historiallisista päästöistä, jotka aiheuttavat jo nyt tuntuvan ilmastonmuuksen jonka tuhot koskettavat erityisesti kehitysmaissa. Huolimatta keskimääräisesti alhaisista päästöistä, kehitysmaat ovat jo ryhtyneet toimiin. On myös meidän etujemme mukaista, että kehitysmaiden päästövähennykset onnistuvat. Siksi tarvitaan rahoitusmekanismeja jotka kannustavat todellisiin vähennyksiin eikä vain teollisuusmaiden tuprutusten offsettaukseen.
4. Metsäkato saastuttaa enemman kuin liikenne. Ilmastosopimuksessa pitaisi puhua enemmän puista kuin autoista.
UA: Kööpenhaminan sopimuksessa tullaan varmasti mainitsemaan metsät, mutta autopäästöt vain sitä kautta, että ne ovat osa teollisuusmaiden päästökiintiötä. Iso osa hakatuista puista päätyy EU:n ja muiden teollisuusmaiden markkinoille, eikä meillä saada edes kiellettyä laittomasti hakatun puun myymistä. Autopäästöjen osalta tiukemmat päästörajat olisivat säästäneet ilmakehän lisäksi myös kuluttajan kukkaroa.
5. Maailmaa ei muuteta Euroopan parlamentissa. Sinakin vaihdoit MEP Satu Hassin avustajan paikalta kansalaisjärjeston pestiin.
UA: Kyllä Euroopan parlamenttissa voi muuttaa maailmaa, siellä päätetään EUn ilmastotavoitteiden osalta kriittisistä pelisäännöistä. Nykyiseltä paikaltani koitan vaikuttaa Meppien lisäksi ympäristöministereihin ja jäsenmaihin, jotta maailmaa muuttettaisiin sielläkin parempaan suuntaan.
EU LEADERS TO THE COPENHAGEN RESCUE (POINT CARBON 23.10.2009)
By Ulriikka Aarnio, senior policy officer, Climate Action Network-Europe
About this time two years ago, observers of the international negotiations on climate change could clearly tell that the European Union was a strong leader.
One could tell this from their actions and their positions: the EU made climate science and the target to limit temperature increase to no more than 2C a benchmark for global action. They were the first industrialised country bloc to come forward independently with a deeper emissions cut proposal, offering even more if others would also commit to reduction. They were preparing a comprehensive set of binding domestic climate legislation; and they fought hard to get the 2007 Bali climate summit to agree on a time-limited negotiation process.
Today, just over six weeks from the start of the Copenhagen conference that is meant to mark the end point to the negotiations road trip from Bali, the picture has sadly changed. The negotiations remain in stalemate - and the EU’s leadership has wavered and shows signs of faltering. The big sticking points remain: developed countries are not willing to pledge greenhouse gas reduction targets that are in line with the 2C science and they are even less inclined to commit to the funding required to support emission reduction and adaptation to impacts efforts in developing countries.
To top it all off, uncertainty is growing over the future of the Kyoto Protocol, currently the only legally binding instrument for delivering measurable emissions reductions on an international level. The EU, champion of Kyoto and of ambitious future action, has fallen behind the curve on these crucial issues and is no longer providing the leadership that is so badly needed to keep driving the process towards an ambitious Copenhagen outcome.
On emission reductions, the EU’s 20 per cent target under 1990 levels is set to be achieved by business as usual, 30 per cent is not enough for 2C and also less than what others such as Norway are putting forward. On financial support, the EU has been dragging its feet for months to avoid having to make a decision and official comments point to private carbon market investors and developing countries’ budgets themselves as sources of money.
With so little time to go, the warming planet needs the EU to pick up speed for the final sprint - and help move the international community over the finish line. This week, the Europeans had big opportunities to do just that and update their pledges at ministerial level. First, finance ministers met, but failed to agree on language for climate financing. Second, environment ministers, gearing up for Copenhagen, adopted the same language on the possibility of the EU upgrading to a 30 per cent emission reduction that had been used in 2007.
All eyes turn now to the EU heads of state and the European Council meeting scheduled in Brussels next week. This is the last chance before Copenhagen for the EU to firm up their often proclaimed commitment to an international solution on climate change. The EU summit must put money on the table and be clear on the EU’s need to go deeper on emissions.
Many developing country governments are ready for action, too, adopting and implementing renewable energy targets and other climate friendly policies. Without credible, ambitious commitments on deeper emission cuts and new financial support from us, these same countries will, however, not be coming to the table in Copenhagen.
The EU has to make a choice and take this chance to save the climate.
TA-DAA! JA FOSSIILI MUUTTUU UUSIUTUVAKSI (VIHREÄ LANKA, 14.4.2008)
Suomalainen turveteollisuus kävi viime viikolla Brysselissä kertomassa, kuinka turpeesta saadaan uusiutuva energiamuoto. Siksi juuri nyt, koska EU:ssa valmistellaan direktiiviä uusiutuvasta energiasta.
Kaikki tietävät, että turpeella on valtavat ilmastovaikutukset. Turpeen päästöt ovat jopa suuremmat kuin kivihiilen. Ei siis pitäisi olla mitenkään mahdollista laskea turvetta uusiutuvaksi. Entä jos EU:n kelvottomasta kymmenen prosentin biopolttoainetavoitteesta löytyisi turpeenkin kokoinen aukko? Kyllä Vapon kannattaa ainakin yrittää.
Tehdään taikatemppu. Otetaan 300 vuoden tarkastelujakso, lasketaan paljonko pilattu turvesuo päästäisi kasvihuonekaasuja 300 vuodessa, tehdään powerpointit ja se on siinä: 300 vuoden kuluttua turvepolttoaine on tarvittavat 35 prosenttia fossiilista vähäpäästöisempää. Vapolla on keinot tehdä siitä polttoainetta, ja loppu onkin vain vihreää kuorrutusta.
Turveteollisuuden laskelmat perustuvat siihen, että Suomessa on vanhoja 30–60-luvuilla kuivatettuja turvesoita, joka päästävät hiljalleen kasvihuonekaasuja ilmakehään. Se on epämiellyttävä ajatus. Olisi mukavampi olla, jos ne otettaisiin pois saastuttamasta. Turveteollisuus tarjoutuu hoitamaan ne pois päiväjärjestyksestä, ja samalla saadaan autoille viherpestyä polttoainetta.
Biopolttoaineeksi fossiilinen turve saadaan siten, että uusiutuvien direktiivissä lasketaan uusiutuvaksi sellainenkin polttoaine, jonka päästöt ovat 35 prosenttia pienemmät kuin fossiilisen polttoaineen. Vaikka turpeen todelliset päästöt ovat pahemmat kuin hiilen, turpeen päästöt laskennallisesti nollaantuvat ajan kuluessa, koska samat päästöt olisivat joka tapauksessa vapautuneet pilatusta turvesuosta, kunhan tarkastelujakso vain on tarpeeksi pitkä. Käytännössä turpeen päästöt voidaan siis jättää laskelmien ulkopuolelle.
Se, että fossiilit muutetaan uusiutuviksi, on tietysti kokonaisuuden kannalta hankalaa. Se sama hiili, joka näistä turvesoista poistuisi sadoissa tai tuhansissa vuosissa poltetaan nyt kaikki seuraavan 10–20 vuoden aikana. Ajoituskin on huono, kun maapallon päästöt pitäisi saada kääntymään laskuun kymmenessä vuodessa, ja Suomenkin pitäisi olla näissä talkoissa mukana.
Aion kuitenkin yrittää samaa taikatemppua oman henkilökohtaisen lyhyenaikavälin etuni tavoitteluun. Teen inflaation etenemisestä powerpointit ja lähden kiertelemään pankkeja. Haen kolmen miljoonan euron korotonta lainaa 300 vuodeksi sillä perusteella, ettei rahoja oikeastaan ole edes olemassa, koska inflaatio kuitenkin syö ne kolmessasadassa vuodessa.
****
Kirjoittaja on Satu Hassin poliittinen avustaja Euroopan parlamentissa ja Vihreä varakansanedustaja Pirkanmaalta